Kohta jälleen on se aika, kun suomalainen kannattajaskene yhdistää voimansa ja muodostaa maamme suurimman kannattajakatsomon; kyseessä on tietysti SMJK:n hallinnoimma Stadikan Pohjoiskaarre. Yli parituhatta jäsentä on kunnioitettava määrä, ja kasvu jatkuu koko ajan. Jossain vaiheessa kirjaimellisesti koko kaarre on äänekkäiden, seisovien suomalaiskannattajien reviiriä.
Euroopankin mittakaavassa Pohjoiskaarre-ilmiö on melko ainutlaatuinen – maajoukkue todella yhdistää tämän kansakunnan jalkapalloväen. Päivän ajaksi suomalaiset kannattajat ja futishullut yhdistävät voimansa. Erimielisyydet seurajoukkuetasolla unohdetaan hetkeksi ja sotakirveet haudataan. Helsinkiläiset, turkulaiset, tamperelaiset, jopa mikkeliläiset ja kuopiolaiset kulkevat päivän saman lipun alla samoja lauluja laulellen, samoja iskulauseita hokien. Seuratasolla he ovat toisissa leireissä, vastakkain, keskisormet heiluen, pilkkasävelet soiden, mutta maaottelupäivänä United Smile -hengessä ratsastetaan auringonlaskuun. Tai näin siis teoriassa…
Pohjoiskaarre on läpileikkaus suomalaisista kannattajista. On värikkäitä kannattajia, on päällepäsmäreitä, on hiljaisia, on liikaa humaltuneita, on negatiivista hulinaa hakevia, on kuviokellunnasta diggaavia, on huutelijoita, on niitä jotka haluavat nähdä ottelun analyyttisesti, on niitä jotka eivät koko ajan edes muista koko ottelua, on piilopullojuomareita ja tupakoitsijoita, on pilvenpolttajia ja valmiiksi vihaisia kummajaisia, on ultra-tyyppejä ja casual-heeboja, on hassuttelijoita ja valittajia, on vasikoita ja on kunnian miehiä. Pohjoiskaarteeseen mahtuu yhtä jos toista, mutta tärkeintä on tunnelman luominen, joka kyllä kaarteelta onnistuu.
En ikinä unohda toistaiseksi parhaita kokemuksiani Pohjoiskaarteesta. Viime syksyn Bellamy-match oli huikea tunnelmaltaan, vaikka Suomella ei panosta ottelussa enää ollutkaan. Alun protestihiljaisuuden jälkeen ilmoille teatraalisesti kajahtanut ”Oi Suomi on!” nostatti niskakarvat pystyyn, puhumattakaan sitä seuranneesta upeasta Bellamyn pilkkalaulusta. Adrenaliini virtasi ja ääntä lähti. Suuren ihmisjoukon keskellä ei aina edes huomaa, miten kovaa itse huutaa. Totuus tuleekin julki matsin jälkeen, kun ääni on käheä ja kurkku kuiva kuin Saharan autiomaa.
12.10. mennään taas. Tuolloin EM-karsinnan kotiavauksessa Unkaria vastaan. Sitä odotellessa voipi vaikka fiilistellä YouTubesta löytyvillä SMJK-pätkillä. Ne toki on katsottu jo monta kertaa, mutta mitä sitten? Mannerheimintien veteraanien muistoa tulee kunnioittaa kerta toisensa jälkeen! Kunnia ei unohdu!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti