Kohta jälleen on se aika, kun suomalainen kannattajaskene yhdistää voimansa ja muodostaa maamme suurimman kannattajakatsomon; kyseessä on tietysti SMJK:n hallinnoimma Stadikan Pohjoiskaarre. Yli parituhatta jäsentä on kunnioitettava määrä, ja kasvu jatkuu koko ajan. Jossain vaiheessa kirjaimellisesti koko kaarre on äänekkäiden, seisovien suomalaiskannattajien reviiriä.
Euroopankin mittakaavassa Pohjoiskaarre-ilmiö on melko ainutlaatuinen – maajoukkue todella yhdistää tämän kansakunnan jalkapalloväen. Päivän ajaksi suomalaiset kannattajat ja futishullut yhdistävät voimansa. Erimielisyydet seurajoukkuetasolla unohdetaan hetkeksi ja sotakirveet haudataan. Helsinkiläiset, turkulaiset, tamperelaiset, jopa mikkeliläiset ja kuopiolaiset kulkevat päivän saman lipun alla samoja lauluja laulellen, samoja iskulauseita hokien. Seuratasolla he ovat toisissa leireissä, vastakkain, keskisormet heiluen, pilkkasävelet soiden, mutta maaottelupäivänä United Smile -hengessä ratsastetaan auringonlaskuun. Tai näin siis teoriassa…
Pohjoiskaarre on läpileikkaus suomalaisista kannattajista. On värikkäitä kannattajia, on päällepäsmäreitä, on hiljaisia, on liikaa humaltuneita, on negatiivista hulinaa hakevia, on kuviokellunnasta diggaavia, on huutelijoita, on niitä jotka haluavat nähdä ottelun analyyttisesti, on niitä jotka eivät koko ajan edes muista koko ottelua, on piilopullojuomareita ja tupakoitsijoita, on pilvenpolttajia ja valmiiksi vihaisia kummajaisia, on ultra-tyyppejä ja casual-heeboja, on hassuttelijoita ja valittajia, on vasikoita ja on kunnian miehiä. Pohjoiskaarteeseen mahtuu yhtä jos toista, mutta tärkeintä on tunnelman luominen, joka kyllä kaarteelta onnistuu.
En ikinä unohda toistaiseksi parhaita kokemuksiani Pohjoiskaarteesta. Viime syksyn Bellamy-match oli huikea tunnelmaltaan, vaikka Suomella ei panosta ottelussa enää ollutkaan. Alun protestihiljaisuuden jälkeen ilmoille teatraalisesti kajahtanut ”Oi Suomi on!” nostatti niskakarvat pystyyn, puhumattakaan sitä seuranneesta upeasta Bellamyn pilkkalaulusta. Adrenaliini virtasi ja ääntä lähti. Suuren ihmisjoukon keskellä ei aina edes huomaa, miten kovaa itse huutaa. Totuus tuleekin julki matsin jälkeen, kun ääni on käheä ja kurkku kuiva kuin Saharan autiomaa.
12.10. mennään taas. Tuolloin EM-karsinnan kotiavauksessa Unkaria vastaan. Sitä odotellessa voipi vaikka fiilistellä YouTubesta löytyvillä SMJK-pätkillä. Ne toki on katsottu jo monta kertaa, mutta mitä sitten? Mannerheimintien veteraanien muistoa tulee kunnioittaa kerta toisensa jälkeen! Kunnia ei unohdu!
tiistai 28. syyskuuta 2010
sunnuntai 26. syyskuuta 2010
Riskin provosointi
Riku Riski rikkoi protokollaa Suomen cupin loppuottelussa. Onko hän typerä vai muuten vain aivoton turkulainen? Itsesuojeluvaistoa hänellä ei ainakaan tunnu olevan. Ilman mitään näkyvää syytä, ilman vastapuolelta ilmaantunutta huutelua ja kuittailua Riski juoksi maalinsa jälkeen HJK-päädyn eteen – jo valmiiksi vihaisten kannattajien silmien alle.
Riskin mukaan tarkoitus ei ollut provosoida, mutta provosointi kuitenkin tapahtui. Hän jatkoi juoksuaan etuvasemmalle tajuten aivan varmasti tekonsa seuraukset. Parempi olisi ollut, jos hän olisi kääntynyt ja juossut kohti joukkuetovereitaan tai sitten koko matkan toiseen päätyyn TPS-kannattajien luo.
Moni varmasti muistaa Inglännin kentiltä Emmanuel Adebaoyrin käsittämättömän typerän tempauksen, kun hän Manchester Cityn paidassa teki maalin entistä (!) seuraansa Arsenalia vastaan ja juoksi koko kentän läpi Arsenal-kannattajien eteen. Aivan samanlaista vähäjärkisyyttä ei ollut Riskin tempauksessa, mutta silti hän osoitti osaavansa turhan provosoinnin. Vaikka ”ei ollutkaan tarkoitus”.
Ei mikään ihme, että klubilaisilta paloivat käämit, sillä välikohtauksessa ”loisti” myös Jarno Heinikangas, joka näytteli katsomoon keskisormea. Suuret tunteet ovat futiksen suola, mutta pelaajan ei tulisi koskaan alistua tuollaiseen käytökseen. Esimerkiksi ”sormi huulille” hyssyttelyn merkiksi on ihan hyväksyttävä tuuletus, mutta jos siellä alkavat sentterit kentältä katsomoon heilua, on jotain pahasti pielessä.
Riskin mukaan tarkoitus ei ollut provosoida, mutta provosointi kuitenkin tapahtui. Hän jatkoi juoksuaan etuvasemmalle tajuten aivan varmasti tekonsa seuraukset. Parempi olisi ollut, jos hän olisi kääntynyt ja juossut kohti joukkuetovereitaan tai sitten koko matkan toiseen päätyyn TPS-kannattajien luo.
Moni varmasti muistaa Inglännin kentiltä Emmanuel Adebaoyrin käsittämättömän typerän tempauksen, kun hän Manchester Cityn paidassa teki maalin entistä (!) seuraansa Arsenalia vastaan ja juoksi koko kentän läpi Arsenal-kannattajien eteen. Aivan samanlaista vähäjärkisyyttä ei ollut Riskin tempauksessa, mutta silti hän osoitti osaavansa turhan provosoinnin. Vaikka ”ei ollutkaan tarkoitus”.
Ei mikään ihme, että klubilaisilta paloivat käämit, sillä välikohtauksessa ”loisti” myös Jarno Heinikangas, joka näytteli katsomoon keskisormea. Suuret tunteet ovat futiksen suola, mutta pelaajan ei tulisi koskaan alistua tuollaiseen käytökseen. Esimerkiksi ”sormi huulille” hyssyttelyn merkiksi on ihan hyväksyttävä tuuletus, mutta jos siellä alkavat sentterit kentältä katsomoon heilua, on jotain pahasti pielessä.
torstai 23. syyskuuta 2010
Espoon aita ja Saviniemen sanailu
On taas aika hieman hämmästellä viime aikojen tapahtumia suomalaisessa kannattajaskenessä. Jeesustelu sallittava! Viime viikonloppu ei ollut aivan yhtä verinen kuin joskus taannoin, mutta hurjaa menoa tarjoiltiin ainakin Espoossa ja Kouvolassa.
Espoossa Honka-kups–ottelussa aita sai vammoja. Siellä leikittiin hippaa, kirkkistä ja mustaa miestä kalja-alueella vähän liian kovin ottein. Mutta Kouvolassa MyPan ja HJK:n välisessä kamppailussa vasta hurja meininki olikin: Maxim Votinov (maalit MP:ssä nevö foget!) tuomittiin helsinkiläiskannattajien keskuudessa ’ryssäksi’ ja ’vitun homoksi’. Rasistisuutta ja loukkaavuutta ei tietenkään voi kiistää, mutta jos simppelisti totta puhutaan, on jopa Votinov näitä kaikkia: venäläinen, vitusta tullut ja ihminen.
Saviniemen stadionilla jeparit ja järkkärit päättivät lyödä viisaat päänsä yhteen, eivätkä menneet HJK-kannattajien sekaan aiheuttamaan hämminkiä. Hyvä niin, ehkä heitäkin olisi huudeltu homoiksi! Ensi kerralla sitten Vekaranjärveltä apujoukkoja, niin johan uskaltavat rynnäkön katsomoon tehdä!
Toivottavasti se espoolainen aita voi jo paremmin. Voimia! Ja Klubi: lasku tulee perässä.
Espoossa Honka-kups–ottelussa aita sai vammoja. Siellä leikittiin hippaa, kirkkistä ja mustaa miestä kalja-alueella vähän liian kovin ottein. Mutta Kouvolassa MyPan ja HJK:n välisessä kamppailussa vasta hurja meininki olikin: Maxim Votinov (maalit MP:ssä nevö foget!) tuomittiin helsinkiläiskannattajien keskuudessa ’ryssäksi’ ja ’vitun homoksi’. Rasistisuutta ja loukkaavuutta ei tietenkään voi kiistää, mutta jos simppelisti totta puhutaan, on jopa Votinov näitä kaikkia: venäläinen, vitusta tullut ja ihminen.
Saviniemen stadionilla jeparit ja järkkärit päättivät lyödä viisaat päänsä yhteen, eivätkä menneet HJK-kannattajien sekaan aiheuttamaan hämminkiä. Hyvä niin, ehkä heitäkin olisi huudeltu homoiksi! Ensi kerralla sitten Vekaranjärveltä apujoukkoja, niin johan uskaltavat rynnäkön katsomoon tehdä!
Toivottavasti se espoolainen aita voi jo paremmin. Voimia! Ja Klubi: lasku tulee perässä.
keskiviikko 22. syyskuuta 2010
Masentava VPS
Joko syy on mussa tai Vepsussa. Tai molemmissa. Ihan miten tahansa, on VPS aina hävinnyt liigaottelunsa Hietalahden stadionilla, kun olen ollut paikan päällä; tai pelannut tasan. Kahden vuoden aikana otteluita on kertynyt – en nyt tarkkaa lukua tiedä tai muista – yli kymmenen ainakin. Aina kun olen ollut VPS:n matsipäivänä Vaasassa, olen käynyt ottelun väijymässä.
Mutta kun ne perkeleet eivät ole koskaan voittaneet. Ainoat Vepsun voitot olen todistanut talven ja kevään treenihöntsissä, Liigacupissa ja Suomen cupissa. Olen saanut selvän kuvan mustavalkoisista: masentavaa paskaa kausi toisensa jälkeen. Turhia, ikuisiksi lupauksiksi jääneitä pelaajia – etunenässä Antonio Inutile. Mieshän on nimensä mukaisesti täysin hyödytön! Uuh/uhh.
Vepsu on Vepsu ja sillä on tietty status Vaasassa. Hietalahden perinteikäs stadion on nasta mesta (vaikka aina tuulinen ja kylmä) ja VPS seurana kunnioitettava. Mutta joukkue ei ole vakuuttanut kahden vuoden aikana kertaakaan, kun Vaasassa olen enimmäkseen aikaani viettänyt. Toivottavasti Vepsu ei kuitenkaan Ykköseen tämän kauden päätteeksi putoa, sekin uhkakuva alkaa olla tätä menoa realistisempi kuin säilyminen pääsarjassa. Viimeksi tuli turpaan Turun Internationalia vastaan 0-3.
VPS pelaa kauden viimeisen ottelunsa Hietalahdessa 16.10. tampuriinia vastaan. Josko kirous silloin viimein loppuisi? Enpä usko.
Mutta kun ne perkeleet eivät ole koskaan voittaneet. Ainoat Vepsun voitot olen todistanut talven ja kevään treenihöntsissä, Liigacupissa ja Suomen cupissa. Olen saanut selvän kuvan mustavalkoisista: masentavaa paskaa kausi toisensa jälkeen. Turhia, ikuisiksi lupauksiksi jääneitä pelaajia – etunenässä Antonio Inutile. Mieshän on nimensä mukaisesti täysin hyödytön! Uuh/uhh.
Vepsu on Vepsu ja sillä on tietty status Vaasassa. Hietalahden perinteikäs stadion on nasta mesta (vaikka aina tuulinen ja kylmä) ja VPS seurana kunnioitettava. Mutta joukkue ei ole vakuuttanut kahden vuoden aikana kertaakaan, kun Vaasassa olen enimmäkseen aikaani viettänyt. Toivottavasti Vepsu ei kuitenkaan Ykköseen tämän kauden päätteeksi putoa, sekin uhkakuva alkaa olla tätä menoa realistisempi kuin säilyminen pääsarjassa. Viimeksi tuli turpaan Turun Internationalia vastaan 0-3.
VPS pelaa kauden viimeisen ottelunsa Hietalahdessa 16.10. tampuriinia vastaan. Josko kirous silloin viimein loppuisi? Enpä usko.
tiistai 21. syyskuuta 2010
Kuningas Litmanen
Jari ”Litti” ”Kuningas” ”Hitti-Litti” Litmanen saa patsaan. Vihdoinkin. 10.10.2010 kello 10 julkaistava patsas tulee komeilemaan Lahden Kisapuistossa. Suomen kaikkien aikojen urheilija ja ihminen ansaitsisi silti parempaa. En puhu nyt mistään sairaalloisesta henkilökultista, vaan ihan normaalista sankari-ihannoinnista. Oi Litti on!
Monta presidenttiä, yksi Kuningas. Ensinnäkin Litti on Kuningas. Hän on myyttinen hahmo, pelikenttien maestro vailla vertaa. Suomen futishistoriassa lähelle Litmasen taitoja on päässyt vain Petri ”Valkoinen Pelé” Tiainen, joka niin ikään edusti uransa varrella Ajaxia. Tiaisen ura päättyi liian aikaisin, mutta Litti jatkaa edelleen – niin uskomattomalta kuin se aina kuulostaa. Viimeisin Kuninkaan uroteko nähtiin viime lauantaina Oulussa. Saksarimaali oli kuin nuoruuden päivillä Amsterdamin yleisön edessä tehty loistelias täysosuma!
Litmanen on Suomen Kuningas. Siispä mielestäni pelkkä patsas ei riitä. Litmasen naama pitää saada postimerkkiin ja nimi katukylttiin Lahdessa ja muissakin suomalaisissa kaupungeissa. Lisäksi Litmasen on saatava virallinen liputuspäivä ja tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto on muutettava Kuninkaan vastaanotoksi, jonne Jari kutsuu vieraikseen jalkapalloilevan maailman kerman vuosittain juhlimaan.
Minun ensimmäinen jalkapalloidolini oli Roberto Baggio vuoden 1994 MM-kisojen vuoksi, mutta vajaata vuotta myöhemmin ”löysin” Litmasen, josta tuli eniten käsitystäni jalkapalloneroudesta muovannut pelaaja. Pikkupojasta asti olen siis Littiä seurannut ja ihaillut. Litmanen on uskomaton pelaaja ja upea ihminen. Litin myyttinen sädekehä ja taidot ovat kiehtoneet jo yli viisitoista vuotta ja kiehtovat edelleen. Loppua ei näy eikä tule.
Kun Jari Olavi Litmanen lopettaa uransa (lopettaako hän todella ikinä?), silmäni kostuvat, nousen seisomaan ja riisun päähineeni, jos sellainen silloin päässäni on. On vain yksi Kuningas. 10.
Monta presidenttiä, yksi Kuningas. Ensinnäkin Litti on Kuningas. Hän on myyttinen hahmo, pelikenttien maestro vailla vertaa. Suomen futishistoriassa lähelle Litmasen taitoja on päässyt vain Petri ”Valkoinen Pelé” Tiainen, joka niin ikään edusti uransa varrella Ajaxia. Tiaisen ura päättyi liian aikaisin, mutta Litti jatkaa edelleen – niin uskomattomalta kuin se aina kuulostaa. Viimeisin Kuninkaan uroteko nähtiin viime lauantaina Oulussa. Saksarimaali oli kuin nuoruuden päivillä Amsterdamin yleisön edessä tehty loistelias täysosuma!
Litmanen on Suomen Kuningas. Siispä mielestäni pelkkä patsas ei riitä. Litmasen naama pitää saada postimerkkiin ja nimi katukylttiin Lahdessa ja muissakin suomalaisissa kaupungeissa. Lisäksi Litmasen on saatava virallinen liputuspäivä ja tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto on muutettava Kuninkaan vastaanotoksi, jonne Jari kutsuu vieraikseen jalkapalloilevan maailman kerman vuosittain juhlimaan.
Minun ensimmäinen jalkapalloidolini oli Roberto Baggio vuoden 1994 MM-kisojen vuoksi, mutta vajaata vuotta myöhemmin ”löysin” Litmasen, josta tuli eniten käsitystäni jalkapalloneroudesta muovannut pelaaja. Pikkupojasta asti olen siis Littiä seurannut ja ihaillut. Litmanen on uskomaton pelaaja ja upea ihminen. Litin myyttinen sädekehä ja taidot ovat kiehtoneet jo yli viisitoista vuotta ja kiehtovat edelleen. Loppua ei näy eikä tule.
Kun Jari Olavi Litmanen lopettaa uransa (lopettaako hän todella ikinä?), silmäni kostuvat, nousen seisomaan ja riisun päähineeni, jos sellainen silloin päässäni on. On vain yksi Kuningas. 10.
maanantai 20. syyskuuta 2010
Cup-kiimaa!
Suomen cupin loppuottelut pelataan lauantaina 25. syyskuuta Helsingissä. Ketä kiinnostaa? Mua ainakin. Jopa niin paljon, että lähden finaaleja paikan päälle väijymään, aistimaan aitoa kotimaista futistunnelmaa, bongailemaan jalkapallopersoonia, näkemään tulevat cupin mestarit vuosimallia 2010.
Cupia ei tunnuta arvostettavan tarpeeksi. Tosin suomalaisessa mediassa jalkapalloa muutenkaan ei arvosteta tarpeeksi, ei ainakaan kotimaista. Harva mattivirtanen oikeasti osaa sisäistää cupin merkityksen ja sen ylivertaisuuden kilpailumuodoissa. Eihän cupin voitto ole tietenkään täysin sama asia kuin Suomen mestaruus tai menestyminen eurokentillä, mutta silti se on iso juttu – tai ainakin pitäisi olla. Tiedä sitten, onko se sitä esim. HJK:lle, joka on turtunut menestykseen. Cup onkin nimenomaan suuri näytönpaikka ja menestysmahdollisuus pienille seuroille ja alasarjojen edustajille; ja iso ilonaihe näiden seurojen kannattajille.
Inglännissä legendaarisen FA Cupin voitto on joidenkin mukaan isompi juttu kuin paikallinen liigamestaruus. Ainakin perinteiltään ja tapahtumastatukseltaan FA Cup on omaa luokkaansa: Finaalipäivä on kansallinen juhlapäivä ja Wembley ottelun näyttämönä täyttyy finaalijoukkueiden kannattajista. Tietysti on kohtuutonta verrata minkään maan cupin – etenkin Suomen – statusta Inglännin vastaavaan, mutta asiaa ei voi olla huomioimatta.
Toivottavasti finaalipäivänä Taka-Töölössä riittää tunnelmaa ja aitoa innostuneisuutta, pieni hulinanpoikanenkin olisi paikallaan, pelataanhan sentään isoista asioista. Ohjelmaltaan uudistuksia kokenut Suomen cup on toiminut, toivottavasti se toimii loppuun asti, vaikka televisioinnista johtuen ottelut pelataan jo hyvin varhain: miesten pikkufinaali klo 10, naisten finaali ja pikkufinaali klo 12 ja miesten HJK-TPS–klassikko klo 15. Mutta hei, Inglännissäkin finaali pelataan päivänvalossa!
Cupia ei tunnuta arvostettavan tarpeeksi. Tosin suomalaisessa mediassa jalkapalloa muutenkaan ei arvosteta tarpeeksi, ei ainakaan kotimaista. Harva mattivirtanen oikeasti osaa sisäistää cupin merkityksen ja sen ylivertaisuuden kilpailumuodoissa. Eihän cupin voitto ole tietenkään täysin sama asia kuin Suomen mestaruus tai menestyminen eurokentillä, mutta silti se on iso juttu – tai ainakin pitäisi olla. Tiedä sitten, onko se sitä esim. HJK:lle, joka on turtunut menestykseen. Cup onkin nimenomaan suuri näytönpaikka ja menestysmahdollisuus pienille seuroille ja alasarjojen edustajille; ja iso ilonaihe näiden seurojen kannattajille.
Inglännissä legendaarisen FA Cupin voitto on joidenkin mukaan isompi juttu kuin paikallinen liigamestaruus. Ainakin perinteiltään ja tapahtumastatukseltaan FA Cup on omaa luokkaansa: Finaalipäivä on kansallinen juhlapäivä ja Wembley ottelun näyttämönä täyttyy finaalijoukkueiden kannattajista. Tietysti on kohtuutonta verrata minkään maan cupin – etenkin Suomen – statusta Inglännin vastaavaan, mutta asiaa ei voi olla huomioimatta.
Toivottavasti finaalipäivänä Taka-Töölössä riittää tunnelmaa ja aitoa innostuneisuutta, pieni hulinanpoikanenkin olisi paikallaan, pelataanhan sentään isoista asioista. Ohjelmaltaan uudistuksia kokenut Suomen cup on toiminut, toivottavasti se toimii loppuun asti, vaikka televisioinnista johtuen ottelut pelataan jo hyvin varhain: miesten pikkufinaali klo 10, naisten finaali ja pikkufinaali klo 12 ja miesten HJK-TPS–klassikko klo 15. Mutta hei, Inglännissäkin finaali pelataan päivänvalossa!
perjantai 17. syyskuuta 2010
Zlatan
Zlatan ei ole järjissään. Ei ole ikinä ollut. Ja tuskin tulee koskaan olemaan. Mutta mitä sillä on väliä, kun tulosta tulee? Malmön maahanmuuttajaghetoista maailman parrasvaloihin noussut herra Ibrahimovic on uskollinen tyylilleen: Hän puhuu itsestään kolmannessa persoonassa, hän pilkkaa vastustajia, hän kyseenalaistaa valmentajat, hän potkii joukkuekaveria selkään treeneissä. Ja hän loistaa kerta toisensa jälkeen paukuttaen maaleja. Eikä mitä tahansa maaleja, vaan huikeita, kauniita, pelottavan komeita maaleja. Zlatanin maalit ovat runoutta.
En kuulu zlatanisteihin. Zlatan on minulle täysin yhdentekevä pelaaja; omalla tavallaan ärsyttävä, omalla tavallaan huikea ja kunnioitettava. Zlatan on kenttien Mourinho, mutta ruotsalainen vie kusipäisyyden monta astetta pidemmälle. Zlatan tietää paikkansa ja vahvuutensa – heikkouksia hänellä ei tunnu olevan; kuumaverisyyskin on hänelle hyve.
Zlatan siirtyi AC Milaniin, koska FC Barcelonassa valmentaja Pep Guardiola pelkäsi ruotsalaista uskaltamatta edes puhua tälle. Milanin mielenkiintoiseen joukkueeseen Zlatan sopii ainakin ensimmäisen CL-matsin perusteella: Auxerre kaatui 2-0, maalarina molemmissa mies itse. Italian liiga on saanut suuren hyökkääjänsä takaisin.
Zlatan är Zlatan. Hän tekee saman appelsiinilla, minkä John Carew tekee pallolla. Zlatan är Zlatan. Hän vie naisesi yökerhon tanssilattialla pelkällä läsnäolollaan. Zlatan är Zlatan. Hän latoo maaleja missä tahansa minkä seuran paidassa tahansa. Zlatan är Zlatan. Täysin uniikki, pelottavan vahva.
En kuulu zlatanisteihin. Zlatan on minulle täysin yhdentekevä pelaaja; omalla tavallaan ärsyttävä, omalla tavallaan huikea ja kunnioitettava. Zlatan on kenttien Mourinho, mutta ruotsalainen vie kusipäisyyden monta astetta pidemmälle. Zlatan tietää paikkansa ja vahvuutensa – heikkouksia hänellä ei tunnu olevan; kuumaverisyyskin on hänelle hyve.
Zlatan siirtyi AC Milaniin, koska FC Barcelonassa valmentaja Pep Guardiola pelkäsi ruotsalaista uskaltamatta edes puhua tälle. Milanin mielenkiintoiseen joukkueeseen Zlatan sopii ainakin ensimmäisen CL-matsin perusteella: Auxerre kaatui 2-0, maalarina molemmissa mies itse. Italian liiga on saanut suuren hyökkääjänsä takaisin.
Zlatan är Zlatan. Hän tekee saman appelsiinilla, minkä John Carew tekee pallolla. Zlatan är Zlatan. Hän vie naisesi yökerhon tanssilattialla pelkällä läsnäolollaan. Zlatan är Zlatan. Hän latoo maaleja missä tahansa minkä seuran paidassa tahansa. Zlatan är Zlatan. Täysin uniikki, pelottavan vahva.
keskiviikko 15. syyskuuta 2010
Mourinho
Jokaisen valmentajan tulisi ottaa oppia José Mourinhosta. Tervepäinen kusipäisyys yhdistettynä eleganssiin on yhtä kuin menestys. Mourinho on synonyymi menestykselle. Joidenkin janareiden mielestä Mourinho on synonyymi antijalkapallolle jne. mutta sellainen on vain kateellista paskapuhetta. Mitä edes on ”antijalkapallo”? Menkää sirkukseen tai brasilialaiseen slummiin, jos temppuja haluatte nähdä.
Ensinnäkin: Jokaisen valmentajan tulisi valmentaa samalla tavalla kuin Mourinho, sillä portugalilaisen tyyli on se ainoa ja oikea tyyli, jonka kautta menestys on tyylikkäintä. Jokaisen valmentajan tulisi myös pukeutua kuin Mourinho. Ottakaa opiksenne, anttimuuriset ja muut verkkarijuntit: On vain yksi hyväksyttävä tyyli: Mourinhon tyyli; rento puku, kansi- ja villakangastakit, mukavasti kokonaisuutta kruunaavat kaulahuivit, arrogantti ilme ja arvaamattomuus. José Mourinho on valmentajien taktiikkanero ja tyyliniekka. Älkääkä yrittäkö väittää, että esim. Roberto Mancini tai Luciano Spalletti vetäisivät vertoja Mourinholle, vaikka italialaisia ovatkin. Hekin ovat pelkkiä rotseja loppupeleissä.
Mourinho on ratsastanut menestyksestä toiseen. Joukkueen tulkista maailman hienoimmaksi valmentajaksi kasvanut lusitaani on valloittanut UEFA-cupin ja Mestarien liigan kahdesti. Nyt hän on ottanut uudet haasteet vastaan Real Madridissa, joka on luonnollinen jatkumo hänenkaltaiselleen suuruudelle.
Real Madridin tuntien kärsivällisyyttä ei löydy. Vaikka Mourinho saisikin potkut jostain kummallisesta syystä, on hän edelleen suuruus ja maailman paras ja tyylikkäin valmentaja. Jos Mourinhoa kohdellaan kaltoin, on oikea kommentti: ”Paras valmentaja hävisi”. Koska Mourinhon alaisuudessa Chelseakin hävisi aina, vaikka oli Mourinhon mukaan parempi. Mourinhon sana on laki. Elegantti arroganttius on Mourinhon ystävä sekä myötä- että vastoinkäymisissä.
Mutta älkää ymmärtäkö väärin: Mourinho on myös herkkä. Kyyneleet valuivat hänen kasvoillaan keväällä Santiago Bernabéulla hänen voitettuaan toisen kerran ”isokorvaisen”. Mourinho on hieno mies.
Ensinnäkin: Jokaisen valmentajan tulisi valmentaa samalla tavalla kuin Mourinho, sillä portugalilaisen tyyli on se ainoa ja oikea tyyli, jonka kautta menestys on tyylikkäintä. Jokaisen valmentajan tulisi myös pukeutua kuin Mourinho. Ottakaa opiksenne, anttimuuriset ja muut verkkarijuntit: On vain yksi hyväksyttävä tyyli: Mourinhon tyyli; rento puku, kansi- ja villakangastakit, mukavasti kokonaisuutta kruunaavat kaulahuivit, arrogantti ilme ja arvaamattomuus. José Mourinho on valmentajien taktiikkanero ja tyyliniekka. Älkääkä yrittäkö väittää, että esim. Roberto Mancini tai Luciano Spalletti vetäisivät vertoja Mourinholle, vaikka italialaisia ovatkin. Hekin ovat pelkkiä rotseja loppupeleissä.
Mourinho on ratsastanut menestyksestä toiseen. Joukkueen tulkista maailman hienoimmaksi valmentajaksi kasvanut lusitaani on valloittanut UEFA-cupin ja Mestarien liigan kahdesti. Nyt hän on ottanut uudet haasteet vastaan Real Madridissa, joka on luonnollinen jatkumo hänenkaltaiselleen suuruudelle.
Real Madridin tuntien kärsivällisyyttä ei löydy. Vaikka Mourinho saisikin potkut jostain kummallisesta syystä, on hän edelleen suuruus ja maailman paras ja tyylikkäin valmentaja. Jos Mourinhoa kohdellaan kaltoin, on oikea kommentti: ”Paras valmentaja hävisi”. Koska Mourinhon alaisuudessa Chelseakin hävisi aina, vaikka oli Mourinhon mukaan parempi. Mourinhon sana on laki. Elegantti arroganttius on Mourinhon ystävä sekä myötä- että vastoinkäymisissä.
Mutta älkää ymmärtäkö väärin: Mourinho on myös herkkä. Kyyneleet valuivat hänen kasvoillaan keväällä Santiago Bernabéulla hänen voitettuaan toisen kerran ”isokorvaisen”. Mourinho on hieno mies.
maanantai 13. syyskuuta 2010
Futiksen sinfonia
Jalkapallo(kulttuuri), kannattajuus ja musiikki kulkevat käsi kädessä, söpösti rinnakkain. Enkä nyt hae takaa pelkästään casuals-kulttuurin läheisyyttä (britti)musiikin kanssa, vaan myös yleisesti – eihän suotta nykyisin MM-kisoilla ole virallisia tunnusbiisejä, joista viimeisin oli Shakiran ’Waka Waka eeh, eeh, aah, ooh This Time for Africa’.
Kukapa ei muistaisi YLE:n valitsemaa suosikkitsibaletta vuoden 98 MM-kisojen TOP-5-koosteissa? ’Samba de Janeiro’ soi, vaikka kisojen tunnusbiisi oli Karibian Sillanpään ’The Cup of Life’. Tämänkaltaiset ihan iloisen menevät kesäbiisit tarjoilevat toki nostalgiaa, mutta itse kannattajakulttuuriin ne eivät millään tavalla liity.
Kanadalaisen (!) Stars-yhtyeen rauhallinen ’Barricade’ on hyvä esimerkki surullismielisestä, jalkapallohuliganismiin liittyvästä kappaleesta, jossa mainitaan mm. Pöörperi ja sikojen kyynelkaasu – taustalla keskivaiheella ja lopussa kuuluu lädityylistä chänttäilyä, kyseessä on kieltämättä varsin hyvä biisi. Perinteisempää, lähes kaikkien tuntemaa linjaa tarjoilevat mm. The Libertines, Oasis, Blur, The Smiths, Arctic Monkeys, Ultravox, David Bowie, The Stone Roses, Joy Division… listausta voisi jatkaa vaikka kuinka kauan.
Yhdysvaltalaisen The White Stripesin palkittu ’Seven Nation Army’ tuskin olisi lyönyt itseään futispiireissä läpi, jolleivät italialaiset olisivat alkaneet hoilata biisin tarttuvaa kertosäeriffiä vuoden 2006 MM-kisoissa. Ja tuskin kyseistä hoilausta olisi suuremmin kuultu Suomessakaan asti. Joidenkin biisien tunnussävelet kuitenkin ovat erittäin käyttökelpoisia chäntteihin, joista Suomen skenessä heti mieleen vyöryvät lahtelaisten erityisen loistavat ’Hey Jude’ (The Beatles) ja ’Marraskuu’ (Miljoonasade).
Koskakohan Suomessa kannattajaryhmät alkavat kuvakoostevideoissaan käyttää taustalla paikallisen paskapunk-poppoon mättömusaa niin kuin tunnutaan tekevän paljon Etelä-Euroopassa? Töpselit voisivat aloittaa muotiaallon Naamikostajilla.
Kukapa ei muistaisi YLE:n valitsemaa suosikkitsibaletta vuoden 98 MM-kisojen TOP-5-koosteissa? ’Samba de Janeiro’ soi, vaikka kisojen tunnusbiisi oli Karibian Sillanpään ’The Cup of Life’. Tämänkaltaiset ihan iloisen menevät kesäbiisit tarjoilevat toki nostalgiaa, mutta itse kannattajakulttuuriin ne eivät millään tavalla liity.
Kanadalaisen (!) Stars-yhtyeen rauhallinen ’Barricade’ on hyvä esimerkki surullismielisestä, jalkapallohuliganismiin liittyvästä kappaleesta, jossa mainitaan mm. Pöörperi ja sikojen kyynelkaasu – taustalla keskivaiheella ja lopussa kuuluu lädityylistä chänttäilyä, kyseessä on kieltämättä varsin hyvä biisi. Perinteisempää, lähes kaikkien tuntemaa linjaa tarjoilevat mm. The Libertines, Oasis, Blur, The Smiths, Arctic Monkeys, Ultravox, David Bowie, The Stone Roses, Joy Division… listausta voisi jatkaa vaikka kuinka kauan.
Yhdysvaltalaisen The White Stripesin palkittu ’Seven Nation Army’ tuskin olisi lyönyt itseään futispiireissä läpi, jolleivät italialaiset olisivat alkaneet hoilata biisin tarttuvaa kertosäeriffiä vuoden 2006 MM-kisoissa. Ja tuskin kyseistä hoilausta olisi suuremmin kuultu Suomessakaan asti. Joidenkin biisien tunnussävelet kuitenkin ovat erittäin käyttökelpoisia chäntteihin, joista Suomen skenessä heti mieleen vyöryvät lahtelaisten erityisen loistavat ’Hey Jude’ (The Beatles) ja ’Marraskuu’ (Miljoonasade).
Koskakohan Suomessa kannattajaryhmät alkavat kuvakoostevideoissaan käyttää taustalla paikallisen paskapunk-poppoon mättömusaa niin kuin tunnutaan tekevän paljon Etelä-Euroopassa? Töpselit voisivat aloittaa muotiaallon Naamikostajilla.
sunnuntai 12. syyskuuta 2010
Match Day
Matsipäivä, juhlapäivä. Jo aamulla herätessä, heräsi sitten missä kunnossa tahansa ja missä tahansa, kenen vierestä hyvänsä, on mielessä vain yksi asia: illan matsi. On taas matsipäivä, kannattajan juhlapäivä, johon liittyvät tietyt rutiinit, joillakin jopa taikauskoiset riitit.
Matsipäivänä on usein hankala tehdä mitään järkevää, mielessä kun pyörii vain matsi. Jotkut purkavat paineitaan siivoamalla, darraa parantelemalla tai käymällä lenkillä, jotkut sulkevat mielestään kaiken ja syventyvät meditoimaan, jotkut alkavat kiskoa kaljaa jo hyvissä ajoin nostattaen tunnelmaa iskevän ja tilanteelle sopivan musiikin avustuksella. Kiima alkaa nousta, mitä lähemmäs ottelun ajankohta saapuu.
Kannattajien yhteinen kokoontuminen paikkaan X ennen ottelua on välivaihe, siirtymä – mutta silti tärkeä seikka, jonka todella onnistuneeseen toteutumiseen tarvitaan paljon osallistujia. Kannattajien yhteinen siirtyminen stadionille voidaan myös toteuttaa teatraalisesti yhteisellä marssilla, jolloin yhteenkuuluvuuden tunne alkaa vyöryä esiin, kunnes se räjähtää stadionilla kannattajien sektiossa – kannattajien reviirillä, oli sitten kyseessä koti- tai vierasottelu.
Ottelun aikana tunteiden vuoristorata vie kannattajan pohjalta korkeuksiin ja korkeuksista taas pohjalle. Ei liene hienompaa tunnetta kannattajuudessa kuin tuulettaa kanssakannattajien seassa maalia ja huutaa kunnioitetun pelaajan nimeä. Tai pilkata vastustajaa, uhota raivokkaasti antaen osansa stadionin näytelmälle.
Mutta oli joukkue kuinka hyvä tai huono tahansa, on kannattajan osa aina enemmän tai vähemmän epäkiitollinen. Kannattaja odottaa, odottaa niin kovasti tulevaa ottelua, kannattaja matkustaa ja maksaa itsensä kipeäksi lipuista, matkoista, brenkuista, kannattaja uhraa aikaansa nostaen futiksen ja seuransa ylimmäksi. Kaikki muu tulee perässä: perhe, kaverit, parisuhde, talous, työ, opiskelu.
Ja mitä jää käteen? Joskus jää paljonkin. Joskus pelkkää paskaa.
”Was it all worth it?”
“Course it fucking was!”
Matsipäivänä on usein hankala tehdä mitään järkevää, mielessä kun pyörii vain matsi. Jotkut purkavat paineitaan siivoamalla, darraa parantelemalla tai käymällä lenkillä, jotkut sulkevat mielestään kaiken ja syventyvät meditoimaan, jotkut alkavat kiskoa kaljaa jo hyvissä ajoin nostattaen tunnelmaa iskevän ja tilanteelle sopivan musiikin avustuksella. Kiima alkaa nousta, mitä lähemmäs ottelun ajankohta saapuu.
Kannattajien yhteinen kokoontuminen paikkaan X ennen ottelua on välivaihe, siirtymä – mutta silti tärkeä seikka, jonka todella onnistuneeseen toteutumiseen tarvitaan paljon osallistujia. Kannattajien yhteinen siirtyminen stadionille voidaan myös toteuttaa teatraalisesti yhteisellä marssilla, jolloin yhteenkuuluvuuden tunne alkaa vyöryä esiin, kunnes se räjähtää stadionilla kannattajien sektiossa – kannattajien reviirillä, oli sitten kyseessä koti- tai vierasottelu.
Ottelun aikana tunteiden vuoristorata vie kannattajan pohjalta korkeuksiin ja korkeuksista taas pohjalle. Ei liene hienompaa tunnetta kannattajuudessa kuin tuulettaa kanssakannattajien seassa maalia ja huutaa kunnioitetun pelaajan nimeä. Tai pilkata vastustajaa, uhota raivokkaasti antaen osansa stadionin näytelmälle.
Mutta oli joukkue kuinka hyvä tai huono tahansa, on kannattajan osa aina enemmän tai vähemmän epäkiitollinen. Kannattaja odottaa, odottaa niin kovasti tulevaa ottelua, kannattaja matkustaa ja maksaa itsensä kipeäksi lipuista, matkoista, brenkuista, kannattaja uhraa aikaansa nostaen futiksen ja seuransa ylimmäksi. Kaikki muu tulee perässä: perhe, kaverit, parisuhde, talous, työ, opiskelu.
Ja mitä jää käteen? Joskus jää paljonkin. Joskus pelkkää paskaa.
”Was it all worth it?”
“Course it fucking was!”
perjantai 10. syyskuuta 2010
Kannattajat – parhaat valmentajat
Suomen maajoukkue eli Huuhkajat aloittivat EM-karsinnan surkeasti. Moldova-ottelu oli hirveetä paskaa alusta asti ja Hollanti oli odotetusti vahvempi. OK, olihan Suomi ajoittain ihan hyvä Rotterdamissa, mutta sillä ei ole mitään merkitystä, kun pisteplakkarissa on 0 pojoa. Kiitos vain Twiklu siitä ylimielisestä ulkosyrjäyrityksestä!
Syytökset on kohdistettu Disco-Stuhun. En henkilökohtaisesti ole ikinä täysin luottanut ruotsia puhuvaan skottiin, enkä luota nytkään. Kuinka hän on onnistunut tuhoamaan kaiken sen hyvän, mitä Hodari aikoinaan maajoukkueeseen toi? Toki useat avainpelaajat alkavat olla jo melkoisia metusalemeja, kankeita ja hitaita ja toki Baxter on pyrkinyt nuorentamaan joukkuetta, mutta kysymys kuuluu: Missä ovat Hetemaj’t? Missä Pukki? Missä lupaavat, oikeasti hyvät nuoret pelaajat?
Joka helvetin karsinnassa aina sama juttu! Joko aloitamme hyvin ja alamme jo puhua lopputurnauspaikasta. Tai sitten aloitamme surkeasti jo miltei haudaten unelmamme. Nyt elämme jälkimmäistä todellisuutta. Mitään emme ole oppineet. Tai siis ainakaan valmennus ja liitto eivät ole. Kannattajat sitä vastoin tietävät, miten pitäisi pelata, ketä peluuttaa ja miten ottelut voitetaan. Kannattajat ovat suurimpia valmentajia, joskus erehtyväisiä mutta silti aina viisaimpia.
Jos ei voittoja kentillä tule, niin katsomoissa kyllä. Hollanti-ottelussa suomalaiskannattajat pitivät loistavasti tunnelmaa yllä. Tuskin maltan odottaa tulevaa Unkari-ottelua, kun Pohjoiskaarteessa jälleen harrastetaan kuviokelluntaa, kuorolaulua, aggressioperformanssia, piilopulloista juontia, laitonta tupakointia ja huiveihin hirttäytymistä. Oi Suomi on!
Syytökset on kohdistettu Disco-Stuhun. En henkilökohtaisesti ole ikinä täysin luottanut ruotsia puhuvaan skottiin, enkä luota nytkään. Kuinka hän on onnistunut tuhoamaan kaiken sen hyvän, mitä Hodari aikoinaan maajoukkueeseen toi? Toki useat avainpelaajat alkavat olla jo melkoisia metusalemeja, kankeita ja hitaita ja toki Baxter on pyrkinyt nuorentamaan joukkuetta, mutta kysymys kuuluu: Missä ovat Hetemaj’t? Missä Pukki? Missä lupaavat, oikeasti hyvät nuoret pelaajat?
Joka helvetin karsinnassa aina sama juttu! Joko aloitamme hyvin ja alamme jo puhua lopputurnauspaikasta. Tai sitten aloitamme surkeasti jo miltei haudaten unelmamme. Nyt elämme jälkimmäistä todellisuutta. Mitään emme ole oppineet. Tai siis ainakaan valmennus ja liitto eivät ole. Kannattajat sitä vastoin tietävät, miten pitäisi pelata, ketä peluuttaa ja miten ottelut voitetaan. Kannattajat ovat suurimpia valmentajia, joskus erehtyväisiä mutta silti aina viisaimpia.
Jos ei voittoja kentillä tule, niin katsomoissa kyllä. Hollanti-ottelussa suomalaiskannattajat pitivät loistavasti tunnelmaa yllä. Tuskin maltan odottaa tulevaa Unkari-ottelua, kun Pohjoiskaarteessa jälleen harrastetaan kuviokelluntaa, kuorolaulua, aggressioperformanssia, piilopulloista juontia, laitonta tupakointia ja huiveihin hirttäytymistä. Oi Suomi on!
torstai 9. syyskuuta 2010
Synkkä vkl
Viikon 32 viikonloppu oli sysimusta suomalaisessa kannattajaskenessä. Media ei onneksi huomioinut kaikkia karmeuksia, mitä tuolloin koettiin ja nähtiin suomalaisilla stadioneilla. Meno oli hurjaa kuin Italiassa konsanaan. Siis ajatelkaa: insidenttejä ja aksidentteja peräti neljällä (4) eri paikkakunnalla. Kertaus on opintojen äiti.
Perjantaina 14. elokuuta Kuopion Palloseura kohtasi Jyväskylän Jalkapalloklubin vieraissa. Siellä leikittiin vähän hippaa ja kuulemma heiteltiin kävyillä ja oikein keskareita heiluteltiin. Seuraavana päivänä lauantaina Lahdessa City Stars-HIFK-ottelussa Stadin Kingit kävelivät autotiellä ja soihduttivat synttäreidensä kunniaksi. Lopussa he lauloivat terveisensä FC Lahdelle. Sunnuntaina Mikkelissä MP-TPV-ottelun erotuomari sai kuulla ns. tappouhkauksia, eikä uskaltanut tulla hetkeen ulos kopistaan ottelun jälkeen. Ja Turussa riehuttiin yössä jo perinteeksi muodostuneella tavalla Inter-TPS-ottelun jälkimaininkeja.
Suorastaan verinen viikonloppu. Synkkää luettavaa, synkkiä tilastoja, synkkää kerrottavaa. Jalkapallohuliganismi on jälleen rantautunut Suomeen, ties monettako kertaa. Se on noussut maaperällemme kuin amerikkalainen sotilas Normandian sannalle. Se rappeuttaa nuorisomme ja ylityöllistää poliisin. Se antaa Suomesta huonon kuvan. Englantilainen sairaus on saapunut.
Mikkelin Urheilupuiston järjestyshäiriöt tällä kaudella ovat myös pelottavaa luettavaa. Ensinnäkin: Suomen cupissa kups-ottelussa kuopiolaiset haukkuivat Mikkeliä homojen päämajaksi ja mikkeliläiset huusivat Kuopion olevan Siilinjärven slummia. Ja ai niin, joku haukkui jotakin kupsin pelaajaa neekeriksi. Ja seinään oli kirjoitettu muukalaisvastainen teksti: Pelastakaa maapallo alieneilta.
Lisää järjestyshäiriöitä koettiin jippo-ottelussa, kun alkoholillisia tuottehia runsain mitoin ja kaksin käsin nauttineet Pohjois-Karjalan juntit tulivat väärälle reviirille ja yrittivät pokailla MP:n kannattajia varsin säälittävin seurauksin. Lisäksi joku juoksenteli kesken ottelun juoksuradan puolella. Tällaista huliganismia ei voi hyväksyä. Miksei kukaan tee mitään? Miksei jouhia ole kutsuttu turvaamaan kansalaisten turvallisuus Ykkösen otteluissa niin kuin toimitaan maaotteluissa?
By the way hei jouhista puheen ollen, vain Suomessa mellakkapoliisit ottavat kotikannattajat vastaan ilman ulkoisia merkkejä vastapuolen synnyttämästä uhasta. Muistan vieläkin sieluni silmin päästä varpaisiin suojautuneet ja aseistautuneet jouha-pellet, jotka odottivat kannattajia Pohjoiskaarteen alla Bellamy-matchin jälkeen, vieressään ratsupoliisien hevostenpaskaa ympäri asfalttia. Mitä odotitte? Little Mishan paluuta?
Perjantaina 14. elokuuta Kuopion Palloseura kohtasi Jyväskylän Jalkapalloklubin vieraissa. Siellä leikittiin vähän hippaa ja kuulemma heiteltiin kävyillä ja oikein keskareita heiluteltiin. Seuraavana päivänä lauantaina Lahdessa City Stars-HIFK-ottelussa Stadin Kingit kävelivät autotiellä ja soihduttivat synttäreidensä kunniaksi. Lopussa he lauloivat terveisensä FC Lahdelle. Sunnuntaina Mikkelissä MP-TPV-ottelun erotuomari sai kuulla ns. tappouhkauksia, eikä uskaltanut tulla hetkeen ulos kopistaan ottelun jälkeen. Ja Turussa riehuttiin yössä jo perinteeksi muodostuneella tavalla Inter-TPS-ottelun jälkimaininkeja.
Suorastaan verinen viikonloppu. Synkkää luettavaa, synkkiä tilastoja, synkkää kerrottavaa. Jalkapallohuliganismi on jälleen rantautunut Suomeen, ties monettako kertaa. Se on noussut maaperällemme kuin amerikkalainen sotilas Normandian sannalle. Se rappeuttaa nuorisomme ja ylityöllistää poliisin. Se antaa Suomesta huonon kuvan. Englantilainen sairaus on saapunut.
Mikkelin Urheilupuiston järjestyshäiriöt tällä kaudella ovat myös pelottavaa luettavaa. Ensinnäkin: Suomen cupissa kups-ottelussa kuopiolaiset haukkuivat Mikkeliä homojen päämajaksi ja mikkeliläiset huusivat Kuopion olevan Siilinjärven slummia. Ja ai niin, joku haukkui jotakin kupsin pelaajaa neekeriksi. Ja seinään oli kirjoitettu muukalaisvastainen teksti: Pelastakaa maapallo alieneilta.
Lisää järjestyshäiriöitä koettiin jippo-ottelussa, kun alkoholillisia tuottehia runsain mitoin ja kaksin käsin nauttineet Pohjois-Karjalan juntit tulivat väärälle reviirille ja yrittivät pokailla MP:n kannattajia varsin säälittävin seurauksin. Lisäksi joku juoksenteli kesken ottelun juoksuradan puolella. Tällaista huliganismia ei voi hyväksyä. Miksei kukaan tee mitään? Miksei jouhia ole kutsuttu turvaamaan kansalaisten turvallisuus Ykkösen otteluissa niin kuin toimitaan maaotteluissa?
By the way hei jouhista puheen ollen, vain Suomessa mellakkapoliisit ottavat kotikannattajat vastaan ilman ulkoisia merkkejä vastapuolen synnyttämästä uhasta. Muistan vieläkin sieluni silmin päästä varpaisiin suojautuneet ja aseistautuneet jouha-pellet, jotka odottivat kannattajia Pohjoiskaarteen alla Bellamy-matchin jälkeen, vieressään ratsupoliisien hevostenpaskaa ympäri asfalttia. Mitä odotitte? Little Mishan paluuta?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)