Oodi Urskille

Puuaidat, takana siintävä betoni. Samettinen nurmikenttä. Aitoa nurmea. Tuoksuvaa nurmea. Luontoa. Elämää. Tämä on stadion. Aito, vanha, perinteinen stadion, joka ei kuole. Se on ränsistynyt, likainen, kovia kokenut, mutta hengissä. Se on rappioromantiikan kehto, koti.

Mikkelin Urheilupuisto eli Urski hämää ihailijaansa. Sen sisuksiin eksyy. Sinne haluaa eksyä. Vanhat puupenkit kuiskivat tarinoitaan, pukuhuoneitten uumenista kaikuu unohdettu huuto, ylätasanteella pusikot yrittävät riuhtoa itseään vapauteen.

Ja valaistus hehkuu illan pimetessä! Myyttinen kehto, luxien avaruus. Täällä valot ovat olleet kauan. Kuopiolaisetkin tulivat kauniiseen, valaistuun Urskiin pelaamaan euro-otteluitaan, koska vielä edes heillä ei ollut valoja. Urskissa oli kaikki tarvittava.

Toki siellä on juoksuradat, mutta ne kuuluvat Urskiin. Se ei ole jalkapallostadion. Se on STADION. Pyhättö. Kahden jalkapalloseuran kotitanner. Turisteille esittelisin Mikkelistä ensimmäisenä Urskin, koska kaupungin ykkösstadion kertoo kaupungista usein enemmän kuin mikään muu nähtävyys. Urski ilmentää Mikkelin luonnonläheisyyttä ja rappiota. Se ilmentää historiaa ja nykytilaa, se pyrkii kuopastaan kohti taivaita ja aina se säilyttää ylpeytensä. Urski, pidettiin sitä miten huonokuntoisena tahansa, on aina Mikkelin ylpeys, minun rakas Urskini.

Vuoristossa

Ihmismeri. Velloo. Olut virtaa. Nousee päähän. Ohut ilma. Vieressä hollantilainen, edessä baski, takana ranskalainen, iholla norjalainen. Sumua. Auringon pilkahduksia. Lämpömittari kaksikymmentä astetta alempana kuin jossain tuolla kaukana laaksossa.

Useita, lukemattomia tunteja odotusta. Ja sitten kun he tulevat, me räjähdämme innosta. Kestävyysurheilun kuninkaat saapuvat, kovakuntoiset ja kovapäiset sankarit. Nuo hullut, jotka kipuavat vuorten seinämiä pelottomasti väsymystä ja tuskaa halveksuen.

Ja me huudamme heille, kannustamme aivan vierestä. Kun yksinäinen pyöräilijä sujahtaa kansan keskelle. Ja me vetäydymme pois alta ja annamme sankarille juuri sen verran tilaa, että hän kykenee raatelevaa matkaansa jatkamaan.

Jos olisimme Alpeilla. Mutta siellä voimme olla myös henkisesti. Ranskan ympäriajon suuria hetkiä tarjoillaan hopealautasella. Urheiluyleisö hullaantuu. Iskuja, iskuja. Kamoon, kamoon, kamoon! Myyttisesti kietoudumme tunteeseen ja yritämme edes ripauksen tuntea samasta hurmiosta ja kirjoittamattomasta tuskasta, mitä pyöräilijät kokevat.

Galibier, kuiskaa minulle salaisuutesi. Oi, Galibier. Nimesi on kaunis kuin kevään ensimmäinen alppikukka sateisen yön jäljiltä. Galibier, Galibier…

Ottelusta ei ole tv-lähetystä

Neljä suomalaisseuraa pelaa euro-otteluita. Jos ei vaivaudu paikan päälle otteluihin, ei niitä oikein mistään voi seurata (paitsi teksti-tv:stä ja FF2:lta). Mistäpä niitä katsot? No, et vittu mistään. Suomalainen tv-media ei noteeraa millään tavalla suomalaisten euromatseja.

Ensi viikon keskiviikkona Klubi kohtaa kotonaan Dinamo Zagrebin. Eikä ottelua varmasti televisioida. Toivottavasti olen väärässä, mutta valitettavasti olen oikeassa. YLE mainostaa itseään Mestarien liigan esittäjänä, mutta kanavat näyttävät ensi keskiviikkona kesäsäätä, yleisturhailun elitloppenia ja antiikkiarvioita. Voi tsiisus kraist!

Maksaako liikaa vai mistä kiikastaa? Tekisi mieli nähdä myös TPS:n, Hongan ja kupsin otteita. Mutta kun ei niin ei. Kyllä jos kyseessä olisi jääkiekko, näytettäisiin ottelut pitkine studio-osuuksineen kaikkineen jare&villekallegallen rymytessä taustalla pienissä häissä en missään myymälöissä mä en oo töissä matikaisen pena jauhan jenkkii pelaan himas taskubiljardii taivas varjele ilmaveivi mikael granlund ÄNÄRI.

Helvetti.

Copa Mundial

Vuosi sitten España juhli historiansa ensimmäistä maailmanmestaruutta. Voitto ei ollut yllätys ja se tuli nihkeillä, värittömillä esityksillä. Vaan tulipa kuitenkin. Mutta viime kesän MM-kisoista jäi päällimmäisenä mieleen ihan toisenlaiset asiat kuin manoloiden kultajuhlat ja Pepe Reinan ilmaveivit.

Tällä hetkellä pelattavassa Copa Américassa Uruguay selvitti tiensä neljän parhaan joukkoon isoveljensä Argentiinan kustannuksella. Ei mikään suuri yllätys. Uruguay nimittäin häikäisi myös vuosi sitten nousten allekirjoittaneenkin suureksi suosikiksi. Diego Forlánin maalit ja Luis Suarezin värikkäät otteet pitivät huolen viihdearvosta ja tunteen palosta. Vanha kunnon Uruguay! Kuin suoraan 1930-luvulta, jolloin MM-turnaus oli nuori ja FIFA puhdas.

Uruguayn ja Ghanan välisen puolivälierän muistavat varmasti kaikki, jotka ottelun katsoivat. Uskomaton ottelu, uskomaton ratkaisu. Jälleen yksi osoitus, kuinka urheilu ja nimenomaan jalkapallo pystyvät tarjoamaan parasta mahdollista draamaa.

Kolme vuotta on vielä seuraaviin MM-kisoihin, jotka pelataan Brasiliassa. Sitä ennen skabaillaan EM-kullasta. Ilman Suomea toki, mutta hei: Brasilaanhan me mennään Mixun johdolla.

Myllylä

Mika Myllylä lähti autuaammille hiihtoladuille. Mieleni tekee verrata tuota huikeaa urheilijaa toiseen huikeaan urheilijaan: pyöräilijä Marco Pantaniin. Myllylässä ja italialaisessa Pantanissa oli paljon samaa. Molemmat olivat yhtä aikaa uransa huipulla, molemmat olivat todellisia kestävyysgladiaattoreita, molemmat hairahtivat dopingiin ja molemmat sortuivat uransa jälkeen päihteisiin. Ja molemmat kuolivat.

Ja molemmat ovat suuria legendoja, lajiensa sankareita. Aivan kuten Pantanista piirtyy kuva huivipäisestä laihasta miehestä Bianchin selässä jossain Alpeilla, piirtyy Myllylästä kuva suomalaisesta miehestä suon keskellä sauvoihinsa nojaten; kuin Kristus Golgatan ristillä, kaikkensa antaneena ja lopulta kaadettuna.

Hiihto on Suomessa miltei samanlaisessa asemassa kuin maantiepyöräily Keski- ja Etelä-Euroopassa. Ja Suomen oma Pantani on Mika Myllylä. Kuolematon, vaikka kuollut jo on. Aivan liian nuorena, aivan liian hyljättynä. Ei sillä, etteikö Myllylä olisi auttavia käsiä saanut, mutta ehkä taitelijasielun liekki paloi jälleen liian nopeasti. Katoavaista on kunnia, mutta muisto jää. Ehkä joku vielä joskus kirjoittaa hiilen paloilla lumeen Myllylän nimen SM-hiihdoissa niin kuin Pantanin nimi piirretään liidulla alppi-ilmaa hengittävän mustan asfaltin pintaan.

Koska legendat ansaitsevat nimensä näkyviin.