Kausi 2011 Suomessa on peruttu. Kukaan ei tiedä kuka pelaa missäkin ja milloin ja ketä vastaan. Kukaan ei tiedä eikä ketään kiinnosta. Timo Marjamaa on luovuttanut, hän on laskenut kynän kädestään ja paperipinkat ovat saaneet kyytiä. Lasse Lehtinen pyörittelee päätään ja Sauli Niinistön mielestä rullaluistelun ylivoima kesäisellä Töölönlahdella vie mielenkiinnon. On selvää, että kausi 2011 on peruttu.
Feikkausliigan voittopokaali, Suomen mestarin tunnus, ojennetaan Helsingin Jalkapalloklubille. Jari Litmanen saa vihdoin SM-kultansa. Samalla Litti kruunataan kauden pelaajaksi. Muita mitaleita ei jaeta, eikä muita edes noteerata. Kukaan ei putoa liigasta, eikä Ykkösestä nousta. Ykkösestä putoaa kuusi seuraa, Kakkosesta nousee yksi, Kakkosesta putoaa kolme, Kolmosesta ei nouse kukaan, cupin finaali pelataan juhannussunnuntaina Talin hallissa.
Oikeudenkäynti sambialaisia ja singaporelaisia huijareita vastaan käydään sitten joskus. Sinikaarti pitää Junaittidin hautajaiset. Oulussa Juha Malinen itkee itsensä uneen. Palloliiton saunassa saunotaan. Yllätysvieraina encoren vetävät yleisön villiten Pekka Hämäläinen ja Antti Muurinen.
Innostu tässä nyt tulevasta kaudesta, kun liigan otteluohjelmaa ei tiedä, eikä Ykkösen nousija- ja putoajamäärää tiedä kukaan. Mutta ai niin: onneksi kausi 2011 on peruttu.
tiistai 26. huhtikuuta 2011
maanantai 11. huhtikuuta 2011
Tampuriini soi
Olipa kerran Tampere Junaittiid. Se oli Junaittiid, koska se oli Suomen Manchesterista: Tampereelta. Se valitsi kivan väriyhdistelmän: sininen ja vihreä. Ja logo suunniteltiin kahdessa minuutissa paintilla. Uusi, uljas "koko Suomen ylpeys" oli syntynyt.
Ei Ilves, ei TPV, ei Tammela. Ei, ei, ei. On vain Tampere Junaittiid ja Ratina. On "Sinipaidat, sinipaidat..." ja keinotekoiset väännöt Hakaa, Klubia ja turkulaisia vastaan.
On vai oli? Oli vain on? Ketä kiinnostaa? Kuka enää nyt voi ottaa tampuriinia vakavasti jos on voinut koskaan ottaa? Singaporen rahoja huoraavat epärehelliset pirkanmaalaiset ovat pistäneet oman lusikkansa tämän kevään suurimpaan skandaaliin, jonka vyyhtiä ei ole vieläkään kokonaan avattu.
Tampuriini soi. Tapahtui mitä tahansa, se soi. Vaikka sitten tuhoutuneiden seurojen taivaassa, siellä heti FC Jokerien ja AC Allianssin vierellä.
Ei Ilves, ei TPV, ei Tammela. Ei, ei, ei. On vain Tampere Junaittiid ja Ratina. On "Sinipaidat, sinipaidat..." ja keinotekoiset väännöt Hakaa, Klubia ja turkulaisia vastaan.
On vai oli? Oli vain on? Ketä kiinnostaa? Kuka enää nyt voi ottaa tampuriinia vakavasti jos on voinut koskaan ottaa? Singaporen rahoja huoraavat epärehelliset pirkanmaalaiset ovat pistäneet oman lusikkansa tämän kevään suurimpaan skandaaliin, jonka vyyhtiä ei ole vieläkään kokonaan avattu.
Tampuriini soi. Tapahtui mitä tahansa, se soi. Vaikka sitten tuhoutuneiden seurojen taivaassa, siellä heti FC Jokerien ja AC Allianssin vierellä.
torstai 7. huhtikuuta 2011
Paris-Roubaix: Pohjoisen Helvetti
Hypätään hetkeksi palloilun maailmasta toiseen suureen joukkueurheiluun: pyöräilyyn (kyllä, ammattilaispyöräily on joukkueurheilua). Tulevana sunnuntaina ajetaan klassikoiden Kuningatar: suuri ja mahtava "Pohjoisen Helvetti", l'Enfer du Nord. Kyseessä on tietysti Paris-Roubaix. Pelkkä nimi saa niskavillat pystyyn. Moni pyöräilijä on Roubaix'n jälkeen todennut: "Ei koskaan enää!" Ja seuraavana vuonna he ovat jälleen lähtöviivalla. Roubaix ei anna anteeksi eikä paranna haavoja. Sen voi vain hävitä tai voittaa. Se on karun kaunis, rohkeiden näyttämö, lannistumattomien koti.
Yli 250 kilometriä, näistä yli 50 kilometriä epätasaisia mukulakiviteitä, joista legendaarisin osuus on myyttinen Arenbergin metsä, jossa unelmat voivat murskaantua. Kymmentuhatpäinen yleisö kurottaa kohti tietä, mellakka-aidat estävät pyöräilijöitä käyttämästä mutapohjaista ojaa: heidät on pakotettu ajamaan saatanallisella pinnalla, poukkoilevilla nupukivillä, jotka voivat aiheuttaa renkaan puhkeamisen tai muun välinerikon hetkenä minä hyvänsä.
Ja kansa huutaa ja laulaa. He ovat kiimassa, he ovat hulluja. Olut virtaa ja ranskalainen maaseutu lepää keväisissä tuulosissa. Kestävyysurheilun gladiaattorit ajavat teitä, joita heidän lisäkseen käyttävät enää harvat maalaiset. Jos sataa, muta tarttuu joka paikkaan ja voittaja tunnistetaan vasta, kun tämä on käynyt suihkussa. Jos on kuiva päivä, pöly valtaa ilman ja kurkku kuivuu Pohjoisen Helvetin kevätauringossa.
Kaikista ironisinta Paris-Roubaix'n mytologiassa on se, että voittaja ei pääse helpolla edes kilpailun jälkeen. Podiumilla hänen on vielä nostettava päänsä ylle voiton merkiksi mikäpä muukaan kuin jättimäinen kivi. Se symboloi Pohjoisen Helvetin luonnetta: sen voi voittaa vain kovin ja rohkein. Se on urheilumaailman yksi suurimmista yksittäisistä kilpailuista ja pyöräilyn klassikoista kaunein.
"Ei koskaan enää!"
Yli 250 kilometriä, näistä yli 50 kilometriä epätasaisia mukulakiviteitä, joista legendaarisin osuus on myyttinen Arenbergin metsä, jossa unelmat voivat murskaantua. Kymmentuhatpäinen yleisö kurottaa kohti tietä, mellakka-aidat estävät pyöräilijöitä käyttämästä mutapohjaista ojaa: heidät on pakotettu ajamaan saatanallisella pinnalla, poukkoilevilla nupukivillä, jotka voivat aiheuttaa renkaan puhkeamisen tai muun välinerikon hetkenä minä hyvänsä.
Ja kansa huutaa ja laulaa. He ovat kiimassa, he ovat hulluja. Olut virtaa ja ranskalainen maaseutu lepää keväisissä tuulosissa. Kestävyysurheilun gladiaattorit ajavat teitä, joita heidän lisäkseen käyttävät enää harvat maalaiset. Jos sataa, muta tarttuu joka paikkaan ja voittaja tunnistetaan vasta, kun tämä on käynyt suihkussa. Jos on kuiva päivä, pöly valtaa ilman ja kurkku kuivuu Pohjoisen Helvetin kevätauringossa.
Kaikista ironisinta Paris-Roubaix'n mytologiassa on se, että voittaja ei pääse helpolla edes kilpailun jälkeen. Podiumilla hänen on vielä nostettava päänsä ylle voiton merkiksi mikäpä muukaan kuin jättimäinen kivi. Se symboloi Pohjoisen Helvetin luonnetta: sen voi voittaa vain kovin ja rohkein. Se on urheilumaailman yksi suurimmista yksittäisistä kilpailuista ja pyöräilyn klassikoista kaunein.
"Ei koskaan enää!"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)