Talvi tulee taas. Sammuttaa stadikoiden valot, kietoo käärinliinansa, jäädyttä ruohon kylmyydellään, piilottaa kentät taakseen. Talvi, joka ei ole lempeä, vaan pitkä, kylmä, pimeä, jäinen ja luminen.
Talvella MP ei ole pop. Talvella Kampparit (MP de facto) on pop. Ja kun Musta iskee Hänskin jäällä, saavat kovintakin ikävää kärsivät hieman balsamia talven rohduttamille haavoilleen.
Tunne on tärkein. Perinteet ratkaisevat. Jääpallo - tuo jalkapallon arktinen serkkulaji - on subutexia, koska futis on heroiinia.
sunnuntai 21. marraskuuta 2010
maanantai 15. marraskuuta 2010
Tunnelmat ennen SM-matsia
Suomi vastaan San Marino. Marraskuu. Kylmä ilta ja mereltä puhaltava tuuli. Räntää, lunta ja paskaa. Pimeys. Katkeruus ja turhuus. Missä kiima? Missä toivo? Missä rakkaus? Missä onnellinen loppu, lämpö ja helpotus? Ei liene missään muualla paitsi jossain tulevaisuudessa. Keskiviikon EM-karsintaottelu on pelkkää rappioromantiikkaa.
San Marino on kärpäsenjätös Italiassa ja sen maajoukkue on maailman huonoin. San Marino ei kiinnosta. Itse ottelukaan ei kyllä kiinnosta. Kentällä olevista pelaajista vain Kuningas Litmanen kiinnostaa, hän kun saattaa pelata viimeisen kerran Suomen paidassa.
Mitä helvetin järkeä on lähteä keskiviikkona kannustamaan Huuhkajia tällaiseen otteluun? Mitä järkeä olisi jäädä kotiin? Miltä tuntuisi sulloutua sohvalle lämpimässä sisäilmassa, siemailla olutta ja napostella poppareita? Se tuntuisi uuvuttavalta, se tuntuisi turhuudelta. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun saa seisoa ulkoilmassa kannattajana - oli panosta tai ei, oli kiimaa tai ei.
Intohimo ja uskollisuus ajaa kannattajan epätoivoisinkiin tekoihin epätoivoisilla hetkillä. Kannattaja pitää kiinni juhlapäivistään, eikä katoa kuin maantierosvo rikospaikalta. Kannattaja tuntee oikeutensa protestoida ja siltikin saapua paikalle.
Keskiviikkona jokainen suomalainen kannattaja on sankari. Pelaajat eivät tule olemaan sankareita, vaikka voittaisivatkin. He vain tekisivät sen, mikä olisi pitänyt jo Moldovassa tehdä.
San Marino on kärpäsenjätös Italiassa ja sen maajoukkue on maailman huonoin. San Marino ei kiinnosta. Itse ottelukaan ei kyllä kiinnosta. Kentällä olevista pelaajista vain Kuningas Litmanen kiinnostaa, hän kun saattaa pelata viimeisen kerran Suomen paidassa.
Mitä helvetin järkeä on lähteä keskiviikkona kannustamaan Huuhkajia tällaiseen otteluun? Mitä järkeä olisi jäädä kotiin? Miltä tuntuisi sulloutua sohvalle lämpimässä sisäilmassa, siemailla olutta ja napostella poppareita? Se tuntuisi uuvuttavalta, se tuntuisi turhuudelta. Mikään ei voita sitä fiilistä, kun saa seisoa ulkoilmassa kannattajana - oli panosta tai ei, oli kiimaa tai ei.
Intohimo ja uskollisuus ajaa kannattajan epätoivoisinkiin tekoihin epätoivoisilla hetkillä. Kannattaja pitää kiinni juhlapäivistään, eikä katoa kuin maantierosvo rikospaikalta. Kannattaja tuntee oikeutensa protestoida ja siltikin saapua paikalle.
Keskiviikkona jokainen suomalainen kannattaja on sankari. Pelaajat eivät tule olemaan sankareita, vaikka voittaisivatkin. He vain tekisivät sen, mikä olisi pitänyt jo Moldovassa tehdä.
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Kahden tonnin PI
Palloliitto aka Pöllöliitto aka Pelleliitto aka persaukisten saunakavereiden homostelukerho on jälleen julkaissut kurinpidollisia toimia. Helsingin IFK sai parin tonnin rapsut kannattajiensa pitch invasionista Santa Claus -matsin jälkeen. Suomen Hillsbrough oli lähellä, koska mellakka-aitaa fyysisellä preesensillään hartaasti varjellut daifu pääsi juuri ja juuri pakoon ja jäi (loukkaantumattomana) aidan alle. Onneksi ei ruumiita tullut.
Liitto huomauttaa, että kentälle pelaajia onnittelemaan rynnänneet katsojat eivät käyttäytyneet väkivaltaisesti, kuten eivät Klubinkaan kannattajat Tampereella rynnättyään juhlimaan mestaruutta Ratinan nurmelle. HJK sai sakkoa 700 euron edestä. Myös tampuriinille tuli sakkoa, koska estelyistä huolimatta helsinkiläiskannattajia ei pystytty pysäyttämään.
Suomalainen kannattajakunta alkaa olla läpeensä kyllästynyt Palloliiton perseilyyn. Palloliitto kieltää kannattajien juhlinnan pelaajien kanssa. Palloliitto ei hyväksy ilonpitoa ja hienoa tunnelmaa, positiivista meininkiä. Palloliitto haistakaa vittu.
PS. TPS ja fc lahi saivat sakot räjähteistä ja rasistisista huudoista. It’s circus out there.
Liitto huomauttaa, että kentälle pelaajia onnittelemaan rynnänneet katsojat eivät käyttäytyneet väkivaltaisesti, kuten eivät Klubinkaan kannattajat Tampereella rynnättyään juhlimaan mestaruutta Ratinan nurmelle. HJK sai sakkoa 700 euron edestä. Myös tampuriinille tuli sakkoa, koska estelyistä huolimatta helsinkiläiskannattajia ei pystytty pysäyttämään.
Suomalainen kannattajakunta alkaa olla läpeensä kyllästynyt Palloliiton perseilyyn. Palloliitto kieltää kannattajien juhlinnan pelaajien kanssa. Palloliitto ei hyväksy ilonpitoa ja hienoa tunnelmaa, positiivista meininkiä. Palloliitto haistakaa vittu.
PS. TPS ja fc lahi saivat sakot räjähteistä ja rasistisista huudoista. It’s circus out there.
torstai 4. marraskuuta 2010
Forza Pippo!
Eilen Filippo ’Pippo’ Inzaghista tuli ainakin joksikin aikaa kaikkien aikojen maalintekijä Euroopan kentillä, kun hän iski 70. osumansa ohittaen Raúlin. Pippo, tuo koirien koira ja rottien rotta, on mielipiteitä vahvasti jakava hyökkääjä. Hyökkääjä, joka elää maaleista ja joka Sir Alex Fergusonin mukaan on syntynyt paitsiossa.
Pippon antaumukselliset tuuletukset kuvaavat hänen intoaan maalintekoa kohtaan. Ja maalinteon hän parhaiten osaa. Hän tuulettaa jokaista maaliaan kuin se olisi syntynyt MM-finaalissa. Hän huutaa ja kiljuu, riuhtoo itseään omituisiin asentoihin, hän vaikuttaa hulluuden perikuvalta, järkensä menettäneeltä soturilta. Hän kouristelee kuin orgasmin vallassa ja levittää kätensä viattomana kuin enkeli paitsiotuomion jälkeen. Hän on itsekäs, kyllä, mutta sitä hyökkääjän kuuluukin olla. Inzaghi on myös monesti osoittanut olevansa joukkuepelaaja suurella sydämellä ja kannattajia kunnioittava herrasmies.
Hän on Pippo Inzaghi – hyökkääjä, jota totisesti arvostan. Mies on 37-vuotias, mutta edelleen hän paukuttelee maaleja kuin nuoruutensa päivinä. Eilen hän niittasi kaksi osumaa Real Madridin verkkoon, toinen maaleista oli – ylläripylläri – selvä paitsio. Mutta Inzaghille paitsiomaalit suotakoon; hän tekee niistä taidetta.
Forza Pippo!
Pippon antaumukselliset tuuletukset kuvaavat hänen intoaan maalintekoa kohtaan. Ja maalinteon hän parhaiten osaa. Hän tuulettaa jokaista maaliaan kuin se olisi syntynyt MM-finaalissa. Hän huutaa ja kiljuu, riuhtoo itseään omituisiin asentoihin, hän vaikuttaa hulluuden perikuvalta, järkensä menettäneeltä soturilta. Hän kouristelee kuin orgasmin vallassa ja levittää kätensä viattomana kuin enkeli paitsiotuomion jälkeen. Hän on itsekäs, kyllä, mutta sitä hyökkääjän kuuluukin olla. Inzaghi on myös monesti osoittanut olevansa joukkuepelaaja suurella sydämellä ja kannattajia kunnioittava herrasmies.
Hän on Pippo Inzaghi – hyökkääjä, jota totisesti arvostan. Mies on 37-vuotias, mutta edelleen hän paukuttelee maaleja kuin nuoruutensa päivinä. Eilen hän niittasi kaksi osumaa Real Madridin verkkoon, toinen maaleista oli – ylläripylläri – selvä paitsio. Mutta Inzaghille paitsiomaalit suotakoon; hän tekee niistä taidetta.
Forza Pippo!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)